24.2. Jyväskylä - Helsinki - Munchen

Havahdun hereille ja nostan katseeni hätäisesti kohti seinäkelloa. Vartin yli kahdeksan. Lasken mielessäni, että linja-auton lähtöön on reilut puolitoista tuntia ja kurotan sokkona kopeloiden lattialle, jossa puhelimeni aloittaa piipityksen herätyksen merkiksi juuri kun saan sen käteeni. Hiljennän puhelimen ja tarkistan kipeillä silmillä kellon sen näytöltä. On se 8:15. Ähkien nousen istumaan vieraspediksi sijatulle vuodesohvalle ja nostan olohuoneen pöydällä olevaa lasia. Luojan kiitos siinä on vielä vettä. Janottaa ja pyörryttää. Kuinkahan pitkälle näillä kahden tunnin kemiallisilla yöunilla selviää?

Ei auta. Ylös, pesulle, vaatteet päälle ja linja-autoasemalle. Tänään lähden.

Turvoksiin asti täyteen sullotun matkalaukun kansi aukeaa ponnahtaen kun poksauttelen lukot auki. Nostelen vaatepinoja varovasti ja etsin hämärään eteiseen kannetusta laukustani pussukkaa johon pesuvehkeet ovat kerättynä. Laukun uudelleen sulkeminen hirvittää jo etukäteen – edellisenä päivänä sulloin sitä kiinni kahdestaan isäni kanssa, eikä tehtävä ollut helppo silloinkaan.

Alunperin kuvittelin ottavani mukaan kaikki tärkeimmät vaatteistani, joita ei järin paljon kaappiin ole siunaantunut, mutta mieleni muuttui sullomisuroteon osoittautuessa mahdottomaksi. Viiden litran ämpäriin ei mahdu kahdeksaa litraa puolukoita, eikä keskikokoiseen matkalaukkuun kokonaisen laivakontin sisältöä. Ensimmäisellä, koeluontoisella matkalaukun sulkemisyrityksellä, joka sittemmin osoittautui lapsellisen optimistiseksi, kansien väliin jäi suurehko vaatteita tursuava rako, eikä lukkojen leuat olleet edes lähellä vastakappaleitaan. Vaikka heitin useamman kilon t-paitoja ja housuja matkalaukustani Tornion varastoon menevän muuttokuorman sekaan, suostui kansi sulkeutumaan vasta kun laukun kantta painettiin kiinni kahden aikuisen miehen täydellä painolla.

Suihkun jälkeen vaihdan puhtaat vaatteet ylleni ja taistelen matkalaukun kannen takaisin kiinni. Olen melko varma, että pinkeäksi pakatun laukun rakenteet päästävät juuri ihmiskorvan kuuloalueen ulottumattomissa olevaa korkeataajuista vinkunaa muovimolekyylien välisten siteiden pingottuessa äärirajoilleen. Ainoastaan tietyt koirarodut ja mahdollisesti myös menstruoivat naiset kykenevät havaitsemaan äänen ja osoittavat sen heittäytymällä rauhattomiksi. Nyt on oltava tarkkana. Huonolla onnella ja huolimattomalla käsittelyllä käsissäni oleva fysiikan lakeja kumoavalla innolla täyteen ahdetun matkalaukun olemus saattaisi muuttua epävakaaksi. Lähiseutujen asukkaiden kannalta se ilmenisi jyrähdyksenä, sitten tärinänä joka olisi havaittavissa ensin astioiden voimistuvana kilinänä ja sekunteja myöhemmin seiniä kaatavana myrskynä massiivisen kravaatteja ja villaneuleita sisältävän paineaallon pyyhkiessä maisemaa sileäksi. Jos tapahtumia tarkastelisi kauempaa, olisi näkymänä ylempiin ilmankehän kerroksiin kohoava, etäisesti t-paidan muotoa muistuttava sienipilvi, sekä Adidaksen sukista ja Dressmannin boksereista koostuva suhteellisen vaaraton, mutta sitäkin kiusallisempi vaatelaskeuma.

Väkisin nieleskellyn aamupalan ja jokaiseen ulkomaanmatkaan kuuluvanlinja-autoasemalle suuntautuvan paniikinomaisen pikajuoksun jälkeen rojahdan ahtaalle bussinpenkille nukkumaan. Muutamia tunteja myöhemmin bussin saavuttua Lahteen havahdun näennäisesti hereille, haen unissakävelijän tarmokkuudella odotusaulan kuppilasta lihapiirakan ja kahvin, tallustan lentoasemalle jatkavaan bussiin ja alan tutkiskella haukotellen ostoksiani.

Elämä on täynnä pieniä onnellisia hetkiä, ja joskus harvoin ne saattaa tunnistaa jo tapahtumahetkellä. Aukoessani rasvan läpikuultavaksi muuttamaa paperipussia, jossa sinapin sotkemaan voipaperiin kääritty haalea ja graniitinharmaa lihapiirakka lepäsi kolmen nakin tiivistä rivistöä syleillen, tuntui hetken aika miehekkäältä. Hetkessä oli jotain reissumiehen rähjäromantiikkaa, jota voi olla vaikea jälkeenpäin selittää tai kuvailla. Aurinko paistoi pilvenraosta kasvoilleni ja katselin ohi vilistävää loskaista maisemaa kolmen nakin lihapiirakka käsissäni. Kuuma kahvi höyrysi muovikannella peitetyssä pahvikupissa ja läksiäisten tuoma väsymys painoi päässä ja jäsenissä. Olo ei olllut erityisen raikas tai terävä mutta siitä viis - nyt ollaan Isojen Poikien Eväsretkellä, jossa kuuluu haista pahalle ja näyttää ronskilta!

Helsinki-Vantaan lentoasema ei aiheuta yllätyksiä. Lähtöselvitys sujuu nuorehkon virkailijan kanssa kivutta, enkä joudu maksamaan ylimääräistä edes 21 kilon matkatavaroiden lisäksi mukana olevasta 13 kilon lumilautapussista. Kuulemma talvisin lasketteluvälineet saa ottaa maksutta mukaan. Kerrankin positiivinen yllätys lentoyhtiöiden kirjavien toimintatapojen seassa seikkailevalle matkaajalle.

Pienen odottelun jälkeen pääsen koneeseen ja asetun paikalleni. Luen nopeasti Hesarin ja nukahdan melkein välittömästi nousuryminän jälkeen. Alumiinirasiasta tarjoillun kumisen lounaan jälkeen uni jatkuu Suomen jäädessä kauas taa.

Tästä se sitten alkaa.

Kuva: Tatu Hellstén