27.4 Pitkän tauon jälkeen

On sunnuntai. Kello on kutakuinkin yksi iltapäivällä ja minä istun työpöytäni ääressä edelleen pelkät pyjamahousut jalassa ilman sukkia. Ajamaton parta ja pystyssä töröttävä tukka luo illuusion muisteloittensa parissa puuhastelevasta laihanlaisesta, kaulasta alaspäin ajellusta ihmissudesta. Ikeasta ostettu sininen rullaverho on vedetty alas ikkunan eteen joka suodattaa auringonvalon siten, että huoneessa on kyllä valoisaa, mutta yhtä aikaa mistään ei saa mitään selvää. Valon väristä saattaa saada käsityksen kun kuvittelee valkoisen t-paidan, joka ottanut itseensä hieman väriä samassa koneellisessa pestyistä tummansinisten sukista. Erittäin vastenmielinen ja käyttökelvoton sävy.

Verho on kiinni jotta huone ei muuttuisi tulikuumaksi pätsiksi ja jotta näkisin pikkuruisen kannettavani näytöltä mitä kirjoitan. Ulkona on siis suomen mittapuulla kaunis kesäkuinen sää. Jostain käsittämättömästä syystä menneen kuukauden ajan arkiviikot ovat olleet sateisia ja kylmiä viikonloppujen tarjotessa pelkää aurinkoa ja sinistä taivasta. Eilen lämpötila oli kai +25°C ja tänään taitaa olla hieman lämpimämpää.

Sänky on petaamatta ja lattialla on vaatteita ja muovipusseja. Huoneestani näkee, että tekemistä on ollut riittävästi viime viikkojen aikana. Jos huoneeni olisi järjestyksessä ja puhdas, olisi se merkki tylsyydestä ja yksinäisyydestä. Siivoan ja järjestelen vaatekaapin sitten myöhemmin kun sataa vettä ja on kurjaa muutenkin.

Mitä ihmettä tapahtui menneelle kuukaudelle? Miksi blogi on päivittämättä? Onko arka lapin poika muuttunut Homo Germanukseksi ja unohtanut tyystin armaan äidinkielensä kauniit vokaalisoinnut? Liekkö miekkonen elossa ensinkään?

Näin tässä kävi kuten unissani näin. Monta kymmentä päivää sujahti ohi, niin etten mukamas ehtinyt kertaakaan ehtinyt koneen ääreen muisteloitani kaiken kansan luettavaksi kirjaamaan. Nyt taitaa olla selityksen paikka. Tässä istun. Hattu kädessä. Nöyrä ilme kalpeilla kasvoilla. Oi mistä alkaisin tän laulun?

Kravatti on pysynyt kaapissa kuten reilu kuukausi sitten uhkasin. Itse asiassa vaatetuksen virallisuus tuntuu olevan käänteisesti verrannollinen ajan etenemiseen eli kun aikaisemmin housut olivat suorat ja paita mallia kaulus, verhoaa vartaloani nyttemmin farkut ja rahvaanomaiset t-paidat. Jos suunta on tämä ja vaatetuksen keventymisen kehitys tasaista, pukeudun syyskuussa antiikin kreikan ihanteita mukaillen ainoastaan naparenkaaseen ja laakeriseppeleeseen.

Työelämä on alkanut myös niitä arkisia puoliaan, eikä niitä konttorin valtavista ikkunoista avautuvia maisemiakaan jaksa loputtomiin ihastella. Ensimmäisien viikkojen kiire on alkanut tasaantua ja tehtävien tullessa tutuksi myös itsevarmuus ja omatoimisuus on lisääntynyt. Päivät sujuvat melko mukavasti sähköpostien, puheluiden ja satunnaisten palaverien parissa, ja asiat tuntuvat olevan aikalailla hyvällä mallilla vaikka joskus juostaankin ympyrää helvetillisen paniikin ja kaaoksen keskellä itku kurkussa hiuksia päästä repien. Myös nämä epätoivon hetket kuuluvat kiinteästi tähän oravanpyörään ja kai niihinkin ajan mittaan tottuu.

Mainitsemisen arvoisia työelämän aallonharjoja ei juuri tule mieleen vaikka kuinka pinnistelen. Joitain kehuja olen aika ajoin saanut, mutta en ole varma onko kyseessä pakolliset, työläisen motivaation ylläpitämiseksi jaettavat olantaputukset vai aidot hyvin tehdystä työstä jaettavat suulliset ansiomerkit. Eipä noilla juuri merkitystä. Toki joitain epäonnistumisia on tililleni myös kertynyt joskin toistaiseksi henkilövahingoilta on vältytty. Muutama nolo tilanne on päässyt kehkeytymään kun neuvotteluhuoneet ja kahvit on jäänyt tilaamatta ja korkea-arvoiset upseerit ovat joutuneet seisoskelemaan hetkisen kun tilannetta selvitellään.

Vaan mennäänpä asiaan! Kuka helvetti nyt jaksaa lukea jostain neuvotteluhuoneen varaamisesta ja siitä kun voi herranjestas kerran melkein joku konkkanokka ei päässytkään suoraan huoneeseen jossa on tuoleja ja pöytiä? En minä ainakaan! Oikein itseänikin haukotuttaa tuollainen jaappaaminen! Internetin ja ihmisten ajan tuhlausta!

Syy miksi kirjalliset tuotokset ovat jääneet vähemmälle on vampyyrin lailla voimat imevän konttorisirkuksen lisäksi erittäin rikas viikonloppuihin ajoittuva vapaa-ajan toiminta. Listalla on kolme päivää suorastaan ällöromanttisessa rakkauden pääkaupungissa Pariisissa, kolme päivää betonin ja graffitin värittämässä Berliinissä sekä muutama auringon ja puuterilumen siunaama päivä Itävallan vuorilla, josta on edelleen muistona silmien ympärillä loistavat kalpeat ympyrät muutoin värjääntyneessä naamassa. Tilanne on huomattavasti parempi kuin välittömästi laskureissun jälkeen, sillä nyt kasvojen karrelle palanut iho on ehtinyt uusiutua jo muutamaan otteeseen. Tulipahan sitten kantapään kautta opittua, että arvaamattoman äkäiseltä alppiauringolta on syytä suojautua asiaankuuluvilla suojavoiteilla. Muuten lähtee nahka ja tulee pipi.

Kummallisten rusketusraitojen lisäksi muita muistoja reissulta ei sitten olekaan. Uuden kamerani sensoriin oli jostain ryöminyt jonkin sortin munakarvoja, jotka pilasivat järjestään jok´ikisen otoksen, joten kuvaaminen on kaiken kaikkiaan jäänyt vähäiseksi. Sain vempeleen nyt vihdoin korjattua luottokortista leikatulla suikaleella, 100€ desiltä maksaneella puhdistuslitkulla ja 10€ per paketti maksaneella nukkaamattomalla liinalla. Kamera toimii, mutta nyt on sitten luomistyön hidasteena nopeasti täyttyvä kovalevy ja suorituskyvyltään vaatimaton tietämyskone. Voi kun on hankalaa tämä ihmiselämä!

Arki työelämän ulkopuolella on aika yksitoikkoista. Suurimpia haasteita edustaa lähinnä kaupassa käyminen, joka ei tuossa pikkiriikkisessä lähikaupassa ole mikään maailmoja syleilevän ihana elämys. Sadan neliön kauppaan on sullottu tuplasti isomman kaupan valikoima, eikä näistä saksalaisten ruokailutottumuksista ota terveelliseen ruokavalioon pyrkivä ihmislapsi mitään selvää. Jos yrittää ostaa terveellisiä pakastekasviksia natusteltavaksi niin pussissa on valmiina nyrkin kokoinen voinappi tuomassa makua ja selkärankaa muutoin epäilyttävän tervehenkiseen annokseen. Jos tavoitteena on löytää jokaisen itseään kunnioittavan ravintoterapeutin (olin hetken aikaa erään huippu-urheilijan vararavintoterapeutti) ruokavalioon kuuluvia kuitupitoisia sellumuroja, on lähimpänä vaihtoehtona suklaalla ja hunajalla kuorrutetut palasokerit. Mikä näitä ihmisiä vaivaa?! Miksi kaiken ruuan pitää tursuta kermaa, sokeria ja rasvaa?! Tilannetta ei juurikaan helpota tavallista energiapitoisemman vehnäoluen eli Weißbierin taivaallinen maku ja lähikaupan kuluttajaystävällinen hinta. Mikäli painoni on lokakuussa Suomeen palatessani edelleen alle 80kg, voin julistautua shakiiriksi (harvinainen shamaanin ja fakiirin sekoitus) ja heittäytyä nautiskelemaan kanssaihmisten suosiosta.

No tämän kirjoitelman tarkoitus oli lähinnä poistaa kirjallinen ummetukseni ja saada Saksapäiväkirjan tilanne ajan edes karkealla tasolla ajan tasalle. Ehkä ei nyt ihan päästy edellisten jorinoitten taiteelliselle tasolle, mutta jotain tässä on tehtävä jottei jää muistelot kokonaan kirjoittamatta. Ensi kerralla sitten huolellisemmin artikuloitua tekstiä. Mie lupaan.